Ääneen Laulettu on taiteilijalähtöinen musiikillinen konsepti, joka tuo työyhteisöille hetken pysähtymistä, kuuntelemista ja yhteyttä. Työskentely perustuu improvisoituun, tilanteeseen reagoivaan musiikkiin sekä kevyesti osallistaviin elementteihin, jotka syntyvät ryhmän läsnäolosta ja ympäristöstä käsin.
Ääneen Laulettu ei ole konsertti eikä työpaja perinteisessä mielessä, vaan jaettu luova hetki, jossa musiikki toimii välineenä rauhoittumiselle, ilolle, palautumiselle ja yhteyden kokemukselle. Osallistuminen ei vaadi musiikillista osaamista eikä suorittamista.
Musiikillisen kokemuksen toteuttaa Saaramaija Zórawski, muusikko ja fasilitoija, joka on erikoistunut ryhmille ja yhteisöille suunnattuihin improvisoituihin musiikkihetkiin sekä palautumista tukeviin työpajoihin.
Kokemus voidaan toteuttaa sisällä tai mahdollisuuksien mukaan ulkona Suomenlinnan ainutlaatuisessa ympäristössä, ja se räätälöidään aina ryhmän koon, aikataulun ja päivän kokonaisuuden mukaan.
1. Ääneen Laulettu – lyhyt musiikillinen hetki (20 min)
Lyhyt musiikillinen hetki osana muuta ohjelmaa, esimerkiksi kokouksen, kävelyn tai luennon lomassa.
● improvisoitua, tilaan ja ryhmään reagoivaa musiikkia
● osallistava kokonaisuus, joka mahdollistaa myös pelkän kuuntelemisen
Sopii: ohjelman rytmittäjäksi, työhyvinvointipäivän aloitukseen tai päätökseen
Ei sisällä laajaa ennakkosuunnittelua
385€
2. Ääneen Laulettu – osallistava musiikillinen hetki (45 min, max. 50 hlöä)
Yhteinen musiikillinen kokemus suuremmalle ryhmälle.
● kuuntelemista ja kevyitä osallistavia elementtejä (esim. ääni, sanat, hiljaisuus)
● yhteinen, matalan kynnyksen luova hetki
● vahvistaa ryhmän yhteyttä ja yhteistä tilaa
Sopii: työhyvinvointipäivän yhteiseksi kokemukseksi
Hinta: 495€
3. Ääneen Laulettu – pienryhmätyöpaja (2,5 h, max. 6 hlöä)
Syvällisempi luova prosessi pienelle ryhmälle.
● tilaa keskustelulle ja reflektiolle
● musiikillista improvisaatiota, kuuntelemista ja luovaa ilmaisua (kuvallinen, kirjallinen)
● yhteinen luova prosessi, joka voi johtaa esimerkiksi lauluun, tekstiin tai äänelliseen kokonaisuuteen
Sopii: tiimeille, johtoryhmille tai syventävään työskentelyyn
Hinta: 660€